TRUMP HEHKUTTI LAKIPAKETTINSA OLEVAN ALKU YHDYSVALTOJEN KULTA-AJALLE

Jalmari Salaterä, Ayla Albayrak

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan torstaina hyväksytty laaja lakipaketti aloittaa maan uuden kultaisen ajan. Trump kommentoi asiaa Truth Social -viestipalvelussaan.

Trumpin on määrä allekirjoittaa "suuri, kaunis" lakipakettinsa juhlavassa seremoniassa maan itsenäisyyspäivänä perjantaina eli Suomen aikaa keskiyöllä lauantain vastaisena yönä. Tilaisuuteen oli järjesteillä ilotulitus sekä pommikoneen ylilento - sellaisen, jota Yhdysvallat käytti toissa viikolla iskuissaan Iranin ydinvoimaloihin. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös Iraniin iskut tehneet lentäjät, kertoi uutistoimisto AFP.

Trumpin mukaan lakipaketin myötä yhdysvaltalaiset ovat rikkaampia ja enemmän turvassa kuin koskaan aiemmin. Trump myös kuvaili republikaanisen puolueen olevan yhtenäisempi kuin koskaan.

Trump: Meillä on maailman kuumin maa

Trump puhui myöhemmin Iowan osavaltiossa Des Moinesin kaupungissa, jossa hän sanoi uutiskanava CNN:n mukaan lakipaketin läpimenon olevan "ilmiömäinen voitto" Yhdysvalloille.

- Tänä päivänä meillä on maailman kuumin maa, presidentti sanoi kannattajilleen torstaina Iowassa pidetyssä tilaisuudessa.

- Amerikan kulta-aika on käsillä, hän sanoi.

Osansa saivat myös demokraatit, jotka äänestivät yksimielisesti pakettia vastaan. Trump huomautti NBC Newsin mukaan, että demokraatit äänestivät veronkevennyksiä ja puolustusmenolisäyksiä sisältävää lakipakettia vastaan.

- Luulen, että käytämme sitä välivaalien kampanjassa, koska meidän pitää voittaa heidät, Trump sanoi.

Trumpin kiistelty lakipaketti hyväksyttiin kongressissa, kun edustajainhuone äänesti sen puolesta myöhään torstaina Suomen aikaa.

Jättimäinen vero- ja menoleikkauspaketti muun muassa keventää veroja, lisää rahoitusta puolustukseen ja maahanmuuton valvontaan sekä kasvattaa valtion velkaa. Veronkevennyksiä rahoitetaan muun muassa leikkaamalla julkisesta terveysvakuutuksesta. Arvostelijoiden mukaan leikkaukset tulevatkin köyhdyttämään Yhdysvaltojen pienituloisimpia.

2025-07-04T02:34:00Z