AFP
Yhdysvalloissa Texasin osavaltiossa ainakin 27 ihmistä on kuollut varhain perjantaina iskeneissä äkkitulvissa. Kuolonuhreista yhdeksän on lapsia, kertoi Kerrin piirikunnan sheriffi toimittajille lauantaina aamupäivällä paikallista aikaa.
Rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat kylväneet tuhoa osavaltion keskiosassa sijaitsevassa Kerrissä. Tulva-alue sijaitsee San Antonion kaupungin luoteispuolella.
Äkkitulvien vaara jatkui alueella lauantaina. Yhdysvaltain kansallinen sääpalvelu varoitti uusista äärimmäisisen rajuista rankkasateista ja paikallisesti katastrofaalisista äkkitulvista. Sääpalvelu kehotti asukkaita siirtymään korkeammille paikoille.
Tulvat ovat kurittaneet muun muassa kesäleirejä rajusti tulvineen Guadalupejoen varrella.
CNN:n mukaan Kerrvillen kaupunginjohtaja vahvisti, että Camp Mystic -leirin yli 20 lapsen etsinnät jatkuivat lauantaiaamuna paikallista aikaa.
Yhdysvaltalaismediat raportoivat lauantaina, että kaksi kadonneista lapsista oli kuollut. Mediatiedot olivat peräisin lasten perheiltä.
Texasin varakuvernööri Dan Patrick oli lukenut perjantaina toimittajille ääneen viestin Camp Mysticin johtajalta, jonka mukaan leiri oli kärsinyt katastrofaalisesta tulvimisesta. Leirillä on ollut viikonloppuna noin 750 leiriläistä.
- Meillä ei ole sähköä, vettä tai wifiä, viestissä sanottiin.
Lauantaina raportoitiin, että toisen lähellä sijaitsevan kesäleirin johtaja menehtyi tulvissa. Leirin julkaiseman lausunnon mukaan kyseisen leirin toimintakausi ei ollut käynnissä tulvien iskiessä.
Guadalupejoen varrella on useita leirintäalueita. Viranomaiset ovat varoittaneet paikallisia menemästä alueelle, jolla kymmenet tiet ovat yhä kulkukelvottomia.
Sosiaalisessa mediassa julkaistuilla videoilla näkyi taloja ja puita, jotka äkkitulvat olivat pyyhkäisseet mukaansa. Kerrin piirikunnassa satoi yön aikana kolmasosa alueen vuotuisesta sademäärästä.
Alueelle on lähetetty tulvien vuoksi noin 500 pelastajaa ja 14 helikopteria. Lisäksi Texasin kansalliskaarti on lähettänyt paikalle pelastusryhmiä, ja Yhdysvaltain rannikkovartiosto on myös liittynyt pelastustoimintaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi perjantaina toimittajille, että Texasin tulvat ovat järkyttäviä ja kamalia.
2025-07-05T16:33:57Z