ULLA OLI HARVINAISEN VOIMAKAS KESäMYRSKY, KERTOO ILMATIETEEN LAITOS

Perjantainen Ulla-myrsky oli harvinaisen voimakas kesämyrsky, kertoo Ilmatieteen laitos. Myrsky oli myös pitkäkestoinen: puuskainen tuuli kesti jopa 6-12 tuntia suuressa osassa maata.

Merialueilla Ulla-myrskyn kovin keskituuli - 25,6 metriä sekunnissa - mitattiin Rauman Kylmäpihlajan havaintoasemalla. Tämä on korkein mitattu keskituulen nopeus heinäkuussa 2000-luvulla.

Kaikkien aikojen heinäkuun ennätystä ei Ilmatieteen laitoksen mukaan voida tarkasti määrittää, sillä 1900-luvun tuulihavainnoissa on vielä runsaasti tarkistettavaa laadun osalta. Epävirallisten arvioiden mukaan 1970-1990-luvuilla on havaintoja myös 25-28 metriä sekunnissa puhaltaneista keskituulista.

Sisämaassa Ulla-myrskyn voimakkaimmat tuulenpuuskat havaittiin suurten vesistöjen alueella. Voimakkaimmat puuskat painottuivat lounaisiin ja eteläisiin maakuntiin sekä maan itäosaan, jossa maksimipuuskat olivat 18-23 metriä sekunnissa.

Sadetta kertyi Satakunnasta Kainuuseen, Pohjois-Pohjanmaalle ja Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella melko yleisesti 25-35 millimetriä, paikoin yli 40 millimetriä. Suurin vuorokauden sademäärä, 46,6 millimetriä, mitattiin Ylivieskan lentokentällä.

Sähköt poissa kymmeniltä tuhansilta

Ulla-myrsky saapui lounais- ja länsirannikolle myöhään torstai-iltana. Voimakkaiden tuulten painopiste siirtyi yön aikana maan länsiosaan ja perjantaina päivällä maan itäosaan.

Merivedenkorkeus vaihteli paikallisesti voimakkaastikin, mikä aiheutti rannikolla tulvimista ainakin Suomenlahden itäosassa.

Voimakkaat tuulet aiheuttivat yhteensä noin 700 vahingontorjuntatehtävää. Ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan sähkökatkoja aiheutui yhteensä noin 50 000 taloudelle ja hetkellisesti sähköttömiä talouksia oli enimmillään noin 20 000.

Myrsky muun muassa kaatoi puita sähköjohtojen päälle. Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan sähköttömiä talouksia oli perjantai-iltana vielä noin 4 000. Lauantai-iltana sähköttömien talouksien määrä oli laskenut jo noin sataan.

2025-07-05T12:48:57Z